keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Luovuudesta ja luopumisesta

Hel Looks -blogin pitäjä Sampo Karjalainen on yrittäjä, joka on osannut toteuttaa luovat ideansa. Hän näyttää myös osaavan luopua yrityksistään oikeaan aikaan.
 
Karjalaisen ensimmäinen yritys oli Sulake, jonka hän perusti kaverinsa Aapo Kyrölän kanssa. Sulakkeen yhteydessä toimii Habbo Hotel, joka on ollut menestyvä virtuaalimaailma. Kun liikevaihto alkoi osoittaa laskemisen merkkejä. Karjalainen lähti Sulakkeesta 2010. Habboja kuitenkin toimii edelleen yli 30 maassa.

Sampo Karjalainen alkoi pari vuotta sitten kehitellä älypuhelimiin liikuntasovellusta, Movesia. Se erosi muista vastaavista siinä, että sen akku kesti. Sovellus on saanut jo yli neljä miljoonaa käyttäjää, niinpä Facebook kiinnostui ja halusi ostaa sen. Vaikka Movesilla on paljon käyttäjiä, se ei kuitenkaan ole ollut mikään kultakaivos Karjalaiselle. Viime vuoden liikevaihto oli hiukan yli 120 000 euroa , sillä sovelluksella ei ole helppo ansaita. Niinpä raha ratkaisi ja Karjalainen myi Movesin Facebookille.

Tällä hetkellä Karjalainen odottelee viisumia Yhdysvaltoihin; hän aloittaa siellä työt Facebookin kehitystyötiimissä. Aapo Kyrölä on myöskin Amerikoissa; hän opiskeleee siellä tietotekniikkaa.

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen Sampo Karjalaisen ja hänen kaverinsa Aapo, joka oli perustanut sulakkeen ja menestyy virtuaalimaalmassa Habbo hotelleissa.
    Olisiko tossa virkkeessä tullut 1 kanssa sana liikaa?

    "Karjalaisen ensimmäinen yritys oli Sulake, jonka hän perusti kaverinsa Aapo Kyrölän kanssa kanssa."
    - Mei V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mei V, kiitos huomautuksestasi. Yritän poistaa ylimääräisen sanan.

      Poista
  2. Karjalainen on kyllä yksi hyvin menestyneitä suomalaisia tietotekniikka-alalla ja olihan se habbo hotel aikanaan erittäin suosittu. Ja ihme, että movesin liikevaihto oli noinkin pientä vaikka yleisesti sovelluksillakin tienaa suhteellisen mukavasti.

    VastaaPoista